kasino curtin tilaama tutkimus osoittaa: keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen kannattajat hallituksen veikkaus-päätöstä vastaan


Hallituksen päätös korvata valtion budjetista tuottojen pudotus täysimääräisenä Veikkauksen edunsaajille jakaa kansan lähtes kahtia. Asia selviää Kasino Curt -sivuston Bilendi Oy:lta tilaamasta tutkimuksesta.

Suomessa on käyty paljon julkista keskustelua rahapelipolitiikasta ja Veikkaus Oy:n monopolista. Keskustelu sai mielenkiintoisen lisämausteen maaliskuussa, kun Veikkaus sulki rahapelikoneensa ruokakaupoista, kioskeista, ravintoloista ja huoltoasemilta koronakriisin takia.


Veikkaus tiedotti kesäkuussa, että se laittaa pelikoneet takaisin päälle 15. heinäkuuta. Yhtiö ilmoitti, että se huomioi pelikoneet avatessaan koronaviruksen aiheuttamat terveysriskit. 

Suomen hallitus on puolestaan päättänyt, että se korvaa valtion budjetista Veikkauksen tuottojen pudotuksen täysimääräisenä Veikkauksen edunsaajille vuonna 2020.

Kasino Curtin tilaamassa tutkimuksessa haastateltaville esitettiin kaksi väitettä:

  •  Veikkaus sulki rahapelikoneensa ruokakaupoista, kioskeista, ravintoloista ja huoltoasemilta. Veikkaus laittaa pelikoneet takaisin päälle 15. heinäkuuta. Mielestäni päätös laittaa pelikoneet päälle on oikea.
  •  Suomen hallitus on päättänyt, että valtion budjetista korvataan Veikkauksen tuottojen pudotus täysimääräisenä Veikkauksen edunsaajille vuonna 2020. Mielestäni päätös on oikea. (Edunsaajia edustaa joukko järjestöjä.)

Vastaajilla oli kolme vaihtoehtoa: 1.) Kyllä 2.) Ei 3.) En osaa sanoa.


Haastattelut toteutettiin Bilendi Oy:n valtakunnallisesti edustavassa M3 Panel -kuluttajapaneelissa 10.-13. heinäkuuta 2020. Tutkimukseen vastasi yhteensä 1 000 henkilöä. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. 


Kyselyyn vastasivat 18 vuotta täyttäneet suomalaiset, ja otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaista vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. 


Vierittämällä tätä sivustoa alaspäin löytää vastaajien vastaukset ja vastaajien taustatiedot. Samalla näkee, miten eri poliittisia puolueita kannattavat suhtautuvat Veikkauksen ja hallituksen ratkaisuihin. 


Vierittämällä vielä enemmän pääsee näkemään aiemmat kaksi tutkimusta, jotka Kasino Curt tilasi Bilendiltä vuonna 2019. Ne käsittelivät osittain samoja aiheita. Tutkimuksia vertaamalla voi nähdä, miten kansan mielipiteet muuttuivat niiden välisenä aikana.

Huom! Jos haluat tutkimusten kaiken materiaalin omaan käyttöösi, ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen rahapelitutkimus(at-merkki)kasinocurt.com. Voit käyttää tutkimusmateriaalia omassa julkaisussasi tai tutkia sitä omaksi iloksesi.

ONKO veikkauksen päätös laittaa pelikoneet päälle oikea? -Enemmän vihreää kuin punaista valoa


Suomalaiset eivät vastusta Veikkaus Oy:n päätöstä laittaa pelikoneet takaisin päälle. Kaikista vastaajista 41 prosenttia arvioi, että Veikkauksen päätös laittaa pelikoneet takaisin päälle 15. heinäkuuta on oikea. Vääränä ratkaisua pitää 30 prosenttia. Muut eivät osaa sanoa kantaansa.


- Tutkimuksen yhteydessä ei mainittu koronavirusepidemiaa puolueettoman näkökulman saamiseksi, mutta vastaajat ovat saattaneet ajatella, että pelikoneiden avaaminen on merkki koronan jälkeisestä ajasta, Bilendi Oy:n Senior Client Service Manager Janne Juntunen mainitsee.


Huom! Kannattaa huomioida, että tiettyjen puolueiden, kuten RKP:n ja KD:n kannattajia oli tutkimuksessa melko vähän. Näin ollen niiden kohdalla ei kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä.

ONKO hallituksen päätös korvata edunsaajille tuottojen pudotus täysimääräisenä oikea? mielipiteet jakaantuvat täysin!


Suomalaiset ovat lähes täysin jakaantuneita sen suhteen, tekikö hallitus oikein, kun se päätti korvata valtion budjetista Veikkauksen tuottojen pudotuksen täysimääräisenä Veikkauksen edunsaajille vuonna 2020.


41 prosenttia oli sitä mieltä, että hallitus toimi oikein, kun taas 38 prosenttia oli eri mieltä. Ero on niin pieni, että se mahtuu virhemarginaaliin. 


- Kokonaisuutena kannatuksen ja vastustuksen ero on niin pieni, että se mahtuu virhemarginaaliin. Eri ikäryhmät suhtautuvat tähän kuitenkin hyvin erilailla. Kielteisimmin siihen suhtautuvat 18-24-vuotiaat, kun taas 45-54-vuotiaissa jopa 47 prosenttia pitää päätöstä hyvänä, Bilendi Oy:n Senior Client Service Manager Janne Juntunen sanoo.


Huom! Kannattaa huomioida, että tiettyjen puolueiden, kuten RKP:n ja KD:n kannattajia oli tutkimuksessa melko vähän. Näin ollen niiden kohdalla ei kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä.

TIETOA KYSELYYN VASTAAJISTA


Tietoa aiemmasta tutkimuksesta


Elokuun 2019 tutkimuksessa vastaajille esitettiin seuraavat väitteet:



  • Suomen EU:lle antama perustelu rahapelimonopolin tarpeellisuudesta pelihaittojen ehkäisyssä on totuudenmukainen.
  • Suomen pitäisi murtaa rahapelimonopolinsa ja siirtyä lisenssijärjestelmään.
  • Uskon, että Suomi purkaa rahapelimonopolinsa seuraavan kymmenen vuoden aikana.
  • Kun monopolin oikeutuksena on pelihaittojen vähentäminen, on sallittavaa, että rahapelejä voi tästä huolimatta markkinoida.
  • Veikkaus Oy tekee tarpeeksi työtä rahapelihaittojen kitkemiseksi. (Perustele kantasi lyhyesti.)
  • Rahapelikoneet pitäisi poistaa arkisista ympäristöistä, kuten ruokakaupoista, kioskeista, ravintoloista ja huoltoasemilta.
  • Suomalaiset kansanedustajat haluavat sellaista rahapelipolitiikkaa, joka hyödyttää ensisijaisesti heitä itseään.

Väitteissä vastaajilla oli kuusi eri vaihtoehtoa:


1.) täysin eri mieltä, 2.) osittain eri mieltä, 3.) neutraali suhtautuminen, 4.) osittain samaa mieltä, 5.) täysin samaa mieltä, 6.) en osaa sanoa.


Vierittämällä tämän sivuston loppuun löytää:


  • vastaajien taustatiedot
  • vastaajille ennen väitteitä näytetyn johdantotekstin
  • yhteenvedon tutkimuksesta


ONKO SUOMEN EU:LLE ANTAMA SELITYS PELIHAITTOJEN EHKÄISYSTÄ TOTUUDENMUKAINEN? – OSA USKOO, OSA EI


Suomalaiset ovat hyvin jakaantuneita sen suhteen, pitävätkö he totuudenmukaisena Suomen EU:lle antamaa selitystä rahapelimonopolin tarpeellisuudesta pelihaittojen ehkäisyssä.


33 prosenttia arvioi perustelun täysin tai osittain totuudenmukaiseksi. 33 prosenttia pitää perustelua täysin tai osittain totuudenvastaisena. Muut suhtautuvat asiaan neutraalisti tai eivät osaa sanoa kantaansa.


Kun asiaa kysyttiin maaliskuussa 2019, 28 prosenttia arvioi perustelun täysin tai osittain totuudenmukaiseksi. Tuolloin 26 prosenttia piti perustelua täysin tai osittain totuudenvastaisena.

SUOMALAISET haluavat murtaa veikkauksen rahapelimonopoLIn


Suomalaisista 40 prosenttia kannattaa ajatusta rahapelimonopolin purkamisesta ja lisenssijärjestelmään siirtymisestä. Ajatusta vastustaa 28 prosenttia. Muut suhtautuvat asiaan neutraalisti tai eivät osaa sanoa kantaansa.


Kun asiaa kysyttiin maaliskuussa 2019, 31 prosenttia kannatti ajatusta rahapelimonopolin murtamisesta ja lisenssijärjestelmään siirtymisestä. Ajatusta vastusti 27 prosenttia.

SUOMEN RAHAPELIMONOPOLIN ODOTETAAN MURTUVAN


Suomalaisista 45 prosenttia on täysin tai osittain samaa mieltä väitteen ”Uskon, että Suomi purkaa rahapelimonopolinsa seuraavan kymmenen vuoden aikana” kanssa. Täysin tai osittain eri mieltä väitteen kanssa on vain 21 prosenttia.


Kun asiaa kysyttiin maaliskuussa 2019, 31 prosenttia oli täysin tai osittain samaa mieltä väitteen "Uskon, että Suomi purkaa rahapelimonopolinsa seuraavan kymmenen vuoden aikana" kanssa. Täysin tai osittain eri mieltä oli 24 prosenttia.

ONKO VEIKKAUKSELLA SUOMEN KANSAN LUPA MARKKINOIDA PELEJÄÄN? - EI OLE!


Suomalaiset eivät pidä siitä, että monopoliaseman turvin suomalaisille rahapelejä tarjoava Veikkaus Oy markkinoi pelejään.


Suomalaisista 40 prosenttia on markkinointia vastaan, kun taas vain 29 prosenttia pitää toimintaa hyväksyttävänä. Muut suhtautuvat asiaan neutraalisti tai eivät osaa sanoa, mitä mieltä asiasta ovat.


Kun asiaa kysyttiin maaliskuussa 2019, 33 prosenttia oli markkinointia vastaan ja 22 prosenttia katsoi markkinoinnin olevan hyväksyttävää.

tekeekö veikkaus riittävästi työtä rahapelihaittojen kitkemiseksi? - ei tee!


Suomalaiset ovat sitä mieltä, että Veikkaus ei tee riittävästi työtä pelihaittojen kitkemiseksi. 


Peräti 44 prosenttia on täysin tai osittain eri mieltä väitteen "Veikkaus Oy tekee riittävästi työtä pelihaittojen kitkemiseksi" kanssa. Täysin tai osittain samaa mieltä väitteen kanssa on 27 prosenttia.


Kun asiaa kysyttiin maaliskuussa 2019, 33 prosenttia oli sitä mieltä, että Veikkaus tekee riittävästi työtä pelihaittojen kitkemiseksi. Tuolloin 34 prosenttia oli sitä mieltä, että ei tee.


Alle on listattu uuden tutkimuksen vastaajien perusteluja vastaukselleen.

kansa haluaa rahapelikoneet pois arkisista tiloista


Peräti 55 prosenttia suomalaisista ei halua rahapelikoneita arkisiin ympäristöihin, kuten ruokakauppoihin, kioskeihin, ravintoloihin ja huoltoasemiin. Vain 29 prosenttia on sitä mieltä, että rahapelikoneet voivat olla arkisissa ympäristöissä. Muut suhtautuvat asiaan neutraalisti tai eivät osaa sanoa kantaansa.


Kuvaavaa on, että peräti 37 prosenttia on täysin samaa mieltä väitteen "Rahapelikoneet pitäisi poistaa arkisista ympäristöistä, kuten ruokakaupoista, kioskeista, ravintoloista ja huoltoasemilta" kanssa, kun taas vain 3 prosenttia on täysin eri mieltä väitteen kanssa.


Huom! Tätä kysymystä ei kysytty maaliskuun 2019 tutkimuksessa.

suomalaiset eivät luota kansanedustajiin rahapeliasioissa


Suomalaiset eivät luota kansanedustajien motiiveihin rahapeliasioissa. 


Peräti 57 prosenttia on täysin tai osittain samaa mieltä väitteen "Suomalaiset kansanedustajat haluavat sellaista rahapelipolitiikkaa, joka hyödyttää ensisijaisesti heitä itseään" kanssa. Täysin tai osittain eri mieltä väitteen kanssa on vain 10 prosenttia.


Kuvaavaa on, että 32 prosenttia on täysin samaa mieltä väitteen kanssa, kun taas vain 3 prosenttia on täysin eri mieltä väitteen kanssa.


Huom! Tätä kysymystä ei kysytty maaliskuun 2019 tutkimuksessa.

TIETOA KYSELYYN VASTAAJISTA


Yhteenveto tutkimuksesta


Alla on Kasino Curtin Bilendi Oy:lta elokuussa 2019 tilaaman tutkimuksen väitteet ja niihin annetut vastaukset, joista on poistettu ne, jotka eivät ole samaa eikä eri mieltä sekä ne, jotka eivät osanneet sanoa, mitä asiasta ajattelevat:



  • Suomen EU:lle antama perustelu rahapelimonopolin tarpeellisuudesta pelihaittojen ehkäisyssä on totuudenmukainen: 32,6 prosenttia täysin tai osittain samaa mieltä; 33,3 prosenttia täysin tai osittain eri mieltä.
  • Suomen pitäisi murtaa rahapelimonopolinsa ja siirtyä lisenssijärjestelmään: 40,1 prosenttia täysin tai osittain samaa mieltä; 28,3 prosenttia täysin tai osittain eri mieltä.
  • Uskon, että Suomi purkaa rahapelimonopolinsa seuraavan kymmenen vuoden aikana: 45,3 prosenttia täysin tai osittain samaa mieltä; 21,4 prosenttia täysin tai osittain eri mieltä.
  • Kun monopolin oikeutuksena on pelihaittojen vähentäminen, on sallittavaa, että rahapelejä voi tästä huolimatta markkinoida: 28,8 prosenttia täysin tai osittain samaa mieltä; 39,6 prosenttia täysin tai osittain eri mieltä.
  • Veikkaus Oy tekee tarpeeksi työtä rahapelihaittojen kitkemiseksi: 26,6 prosenttia täysin tai osittain samaa mieltä; 44,4 prosenttia täysin tai osittain eri mieltä.
  • Rahapelikoneet pitäisi poistaa arkisista ympäristöistä, kuten ruokakaupoista, kioskeista, ravintoloista ja huoltoasemilta: 54,8 prosenttia täysin tai osittain samaa mieltä; 28,8 prosenttia täysin tai osittain eri mieltä.
  • Suomalaiset kansanedustajat haluavat sellaista rahapelipolitiikkaa, joka hyödyttää ensisijaisesti heitä itseään: 57,3 prosenttia täysin tai osittain samaa mieltä; 9,9 prosenttia täysin tai osittain eri mieltä.

Mikä on Kasino Curt?


Kasino Curt on rahapeleihin keskittyvä sivusto, joka on pyhitetty tutkimuksille. Tutkimukset keskittyvät rahapelaamiseen Suomessa, kasinoihin ja nettikasinoihin. Kasino Curt on esillä myös sosiaalisessa mediassa. 


© 2023 Kasino Curt. Kaikki oikeudet pidätetään.

>